Saavutettavuus-avustimet

Avoimet paikat

TerapiaVene tarjoaa Kelan vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena yksilöllistä toimintaterapiaa: Minulla ei ole vapaana Kelan lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapaikkoja vuodelle 2023.

Laura Venemies

TerapiaVene

Valmistunut toimintaterapeutiksi (AMK) Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulusta vuonna 2004

Työkokemus

Valmistumiseni jälkeen olen työskennellyt Kymenlaakson keskussairaalassa aikuisneurologian ja lasten neurologian osastoilla, joissa työtehtäviini kuului pääasiassa toimintaterapiatarpeen arviointia ja palveluihin ohjaamista. Lisäksi olen työskennellyt Kotkan kaupungin puhe- ja toimintaterapiayksikössä tehden alle kouluikäisten lasten toimintaterapia-arviointia ja terapiaa. Työskentelin yksityisellä sektorilla (Terapiatalo Merikeinu) ennen yrittäjäksi ryhtymistä vuosina 2011-2017. Täältä työkokemusta minulle kertyi eri ikäisten lasten ja nuorten arvioinnista, pitkien toimintaterapiaprosessien toteuttamisesta sekä vanhempien ohjaamisesta. Oman yritykseni perustin vuonna 2017. 

Erityisosaamiseni

Toimintaterapeutin opintojen lisäksi minulla on Ratkaisukeskeisen neuropsykiatrisen valmentajan koulutus. Tämän lisäksi olen opiskellut psykofyysisen psykoterapian perusteet, sensorisen integraation perusteet sekä sensorisen integraation ongelmat ja lapsen toimintakyky opintokokonaisuudet. Olen myös opiskellut kognitiivisten menetelmien käyttöä lasten ja nuorten toimintaterapiassa sekä kognitiivisen käyttäytymisterapian lyhytinterventioita, voimauttavan vuorovaikutuksen, ryhmätheraplayn, PRT- ja ABA-menetelmien käyttöä autisminkirjon kuntoutuksessa sekä perehtynyt jonkin verran myös selektiivisen mutismin kuntoutukseen. Olen myös käynyt tunne- ja sosiaalisia taitoja vahvistavan Friends-ryhmän ohjaajakoulutuksen. Arviointikoulutuksista olen käynyt strukturoidun sensomotoristen valmiuksien kliinisen havainnointi-koulutuksen, SPM ja SPM-P menetelmäkoulutuksen (lasten aistijärjestelmien toiminnan ja aistitiedon käsittelyn arviointimenetelmä), GOAL-arviointimenetelmäkoulutuksen (7-17-vuotiaiden lasten karkea- ja hienomotoristen taitojen arviointimenetelmä) sekä terapian tavoitteiden saavuttamista mittaavan Gas – (Goal Attainment Scaling)-koulutuksen.

Lisäksi olen osallistunut lukuisiin lyhyempiin koulutuksiin lapsen ja nuoren kehitykseen, leikkiin, vuorovaikutukseen, tunne- ja sosiaalisiin taitoihin, tukiviittomiin, neuropsykiatrisiin häiriöihin ja psyykkisen kehityksen tukemiseen liittyen. Ennen toimintaterapeutiksi kouluttautumista olen suorittanut myös kasvatustieteen perusopintoja.

Ammatillisena kiinnostuksen kohteena minulla on erityisesti neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten kuntoutus. Työssäni minulle on tärkeää tukea lasten ja nuorten kehitystä ja hyvinvointia, huomioida lähi-ihmisten ja ympäristöjen merkitys kuntoutuksessa sekä pyrkiä moniammatilliseen yhteistyöhön lapsen, nuoren ja perheen tukemiseksi.

Vapaa-aikaani vietän perheeni ja koiran kanssa harrasten sekä liikkuen monipuolisesti. Rentoudun mielelläni luonnossa liikkuen, askarrellen sekä kirpputoreja kierrellen. 

Jaa tämä artikkeli

ToiMinnan Polku tmi

Minna Hämäläinen
Osoite: Karhulantie 71-73 48600 KOTKA
Puhelin: 040-537 6639
Sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

TerapiaVene tmi

Laura Venemies
Osoite: Karhulantie 71-73 48600 KOTKA
Puhelin: 045 2457 511
Sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

© Copyright 2022- . Oikeudet muutoksiin pidetään.