Saavutettavuus-avustimet
Toimintaterapia voi toteutua myös ryhmämuotoisena. Ryhmämuotoista terapiaa voidaan suositella silloin, kun lapsi tai nuori on valmis harjoittelemaan erilaisia taitoja ryhmässä.
Ryhmäterapia voi olla hyvänä jatkona yksilöterapialle silloin, kun tavoitteena on harjoitella ryhmässä toimimista, tunne-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Tällä hetkellä TerapiaVeneen palveluihin kuuluu ryhmämuotoinen toimintaterapia Kymenlaakson hyvinvointialueen maksusitoumuksella tuleville.
Lasten ryhmiin osallistuvat ovat tavallisesti iältään yli 6-vuotiaita. Ryhmässä voi lasten haasteista riippuen olla 2-3 lasta. Yhden ryhmäkäynnin kesto on 60-90 min. Tavoitteena lasten ryhmissä on tavallisesti tunne- ja sosiaalisten taitojen vahvistaminen. Lisäksi ryhmissä voi harjoitella kokonais- ja hienomotorisia taitoja sekä tukea leikkitaitojen kehittymistä.
Nuorten ryhmiin osallistuvat ovat iältään yli 13-vuotiaita. Ryhmissä voi olla 2-4 nuorta. Ryhmäkäyntien kesto on tavallisesti 60-90 min. Tavoitteena nuorten ryhmissä voi olla minäkuvan ja tunnetaitojen vahvistumisen lisäksi yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen tukeminen sekä arjen hallinnan lisääntyminen.
Minna Hämäläinen
Osoite: Karhulantie 71-73 48600 KOTKA
Puhelin: 040-537 6639
Sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Laura Venemies
Osoite: Karhulantie 71-73 48600 KOTKA
Puhelin: 045 2457 511
Sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.